Talous, demokratia ja päätöksen hintalappu

(11.11.2016)

Juuri valmistunut Kirkon tulevaisuuskomitean mietintö (http://bit.ly/2frzA7o) tavoittelee tulevaisuuden kirkkoon rakennetta, joka on joustava, kevyt ja taloudellisesti nykyistä tehokkaampi. Ajatus on kannatettava. Sama pyrkimys on menossa suomalaisessa yhteiskunnassa, järjestöissä ja monilla muilla sektoreilla.

Hyvän hallinnon pitäisi kuitenkin taata yhdenvertaisuuden, läpinäkyvyyden ja demokraattisen päätöksenteon toteutuminen – mikäli niitä pidetään edelleen tavoiteltavina arvoina. Tällaisen hallinnon rakentamisella on aina hintansa. Hyvä kysymys tietysti on, minkä tasoinen hallinto halutut asiat varmistaa, ja mikä on sen hintalappu?

Nykytila: Ajatusleikki aloitteen hintalapusta

Talousvaliokunnan jäsenen mieleen saattaa nousta pirullinen ajatus. Mitäpä jos talousvaliokunta esittäisi, että kirkolliskokouksen jokaisen aloitteen yhteyteen pitäisi liittää ehto, että sen kaikkeen käsittelyyn liittyy velvoite merkitä käsittelyyn käytetty työaika kerrottuna osallistujien määrällä?

Kertyneelle tuntimäärälle laitettaisiin keskimääräinen a-hinta, ja näin saataisiin aloitteen käsittelyn päätyttyä samalla tietää, paljonko yksittäisen asian käsittely kirkolliskokouksessa, valiokuntatyöstä ja muussa virkamiesvalmistelussa kustansi.

Esimerkki ”lyhyestä” käsittelystä

Sanotaanpa, että edustaja x päättää tempaista aloitteen asiasta y. Sitä saatetaan käsitellä ensin lähetekeskustelussa tunti. Sen jälkeen asia menee vaikkapa yleisvaliokuntaan. Yleisvaliokunta työstää mietintöään 20 tuntia. Mietintö tulee yleiseen keskusteluun, joka ottaa jälleen tunnin. Mietintö lähtee vielä valiokunnalle jatkovalmisteluun, mihin käytetään kaksi tuntia. Jatkovalmistelun jälkeen se tuodaan saliin. Siitä käydään lyhyt keskustelu, 15 min, jonka jälkeen ponsi aloitteen raukeamaan jättämisestä hyväksytään. Näin on saatu aikaan kohtuullisen lyhyt aloitteen käsittely. Se on tapahtunut puolen vuoden aikana kahtena istuntokautena.

Täysistunto- ja valiokuntakäsittelyyn on edellisen teoreettisen esimerkin mukaan kulunut yhteensä noin 460 tuntia. Mikäli tunti (sivukuluineen) maksaa noin 50 euroa, saadaan käsittelylle (edustajista aiheutuen) noin 23.000 euron hintalappu. Tämä hinta siis sille, että edustaja päättää tehdä aloitteen, joka virittää hieman keskustelua, mutta päätyy lähes lyhintä mahdollista tietä raukeamaan. Tuo hinta 23.000 euroa ei tietenkään sisällä vielä muun kirkolliskokouksesta aiheutuneen virkamieshallinnon kuluja, ei edustajien ruokailu-, matkustus-, päivärahakuluja tai muuta sellaista, jotka päätöksen hintalappuun tulisi vielä lisäksi kohdentaa, mikäli todellinen hinta haluttaisiin selvittää.

Välitilinpäätös hallinnon hintalapusta

On helppo huomata, että demokratia kirkolliskokoustyyppisellä käsittelyllä on melko hintavaa. Annettu esimerkki oli kohtalaisen kevyen käsittelyn kohdannut aloite. Entäpä jos hintalappua sovelletaan vaikka (vuonna 2013) kaatuneeseen seurakuntien rakennepaketin päätöksentekoon tai useaan kertaan valmistelussa olleeseen diakonaattiuudistukseen? Näiden kohdalla päätöskohtainen hinta – siis kaatunut päätös – nousee luultavasti satoihin tuhansiin, ellei miljooniin euroihin.

Mikäli päätöksentekijä on ”talousvaikutustietoinen”, hän saattaa kohdaltaan todeta, ettei halua turhilla ja epävarmoilla aloitteilla kuormittaa lainkaan näin kallista päätöksentekojärjestelmää. Aloitteita on syytä tehdä vain erittäin tarpeellisista, yhteiseksi intressiksi koetuista ja kohtalaisen varmasti läpimenevistä asioista. Edustaja-aloitteiden tekeminen saattaisi tyrehtyä kokonaan.

Toimiakseen demokratia ja hyvä hallinto kuitenkin edellyttävät, että ihmiset voivat vaikuttaa heitä koskeviin päätöksiin. Kustannustietoisuus on hyvä olla korvan takana. Aloitteita suunniteltaessa kannattaa ensin ratkaista, onko kirkolliskokous oikea osoite sen käsittelylle, vai etenisikö asia kevyemmin jonkin toisen instanssin kautta? Aloitteita kannattaa varmastikin valmistella laajapohjaisesti, yhdessä.

Vastuullisella toimintatavalla hallintoa voi keventää merkittävästi. Vaikka vastuullisuutta ei voi määrätä tai käskeä, voivat edustajat kehittää itseään päätöksentekijöinä. Tavoitteeksi voi ottaa toimintatavan, joka on taloudellinen, napakka, avoin, käsiteltävään asiaan lisävaloa tuova ja sitä eteenpäin vievä.

Vastuullista toimintatapaa voi opetella mielikuvaharjoituksena vaikkapa niin, että ”käytän puheenvuoron vain, mikäli minulla on jokin kokonaisuutta syventävä asia tai näkökulma lisättäväksi käytyyn keskusteluun.”

Lopuksi

Mikäli kirkon tulevaisuuden uusissa rakenteissa halutaan harjoittaa hyvää hallintoa ja demokraattista päätöksentekoa, on sillä aina hintansa. Hintaa voi kuitenkin merkittävästi pienentää – ei vain uusissa rakenteissa vaan jo nykyisissä – mikäli luottamushenkilöt ja viranhaltijat kehittävät omia toimintatapojaan. Uusi, kevennetty hallinto voi koitua kalliiksi, mikäli siihen osallistuvat eivät opi toiminnastaan.

 

P.S. Olen laatinut yllä olevan kirjoituksen tarkoituksellisesti kärjistäen ja pilke silmäkulmassa. Toivon, ettei kukaan nykyisistä edustajakollegoistani ahdistu näiden aatteiden edessä. Mikäli luit koko jutun, varastin sinulta noin 5 minuuttia aikaa. Se menee omaan piikkiisi.

 

Mainokset