Usko, rakkaus ja rakenteet

(julkaistu 28.1.2016)

Kahtalaisuudesta

Kirkolliskokousvaalien kynnyksellä mieleeni nousevat asiat, jotka näyttävät olevan hyvin etäällä toisistaan. Toisaalla usko ja rakkaus – toisaalla rakenteet. Mitä tekemistä uskon ja rakkauden yhteisöllä on rakenteiden kanssa?

”Business is business, and Moses is Moses”. Voi myös ajatella laajemmin, että kirkko on jotakin aivan muuta kuin sitä ympäröivä todellisuus. Uskon kieli ja normaalikieli ovat eri maailmoista, eikä niitä pidä sotkea keskenään. Joku voi tältä pohjalta pitää hyvänä sitä, ettei kirkko tangeeraa monessakaan asiassa arkitodellisuuden kanssa. Että kirkko on hengellisen todellisuuden ydinosaamisaluetta, ja muut tehtävät se voi ulkoistaa pois. Näin yksinkertainen asia ei kuitenkaan (onneksi) ole.

Kirkolliskokous rakenteena itsessään kantaa tätä kahtalaisuutta kipuun saakka: kirkolliskokouksella on (annettu) perustehtävä – ja toisaalta, se on itsessään rakenne, jonka avulla perintöä yritetään hoitaa. Niin uskon kuin rakkauden alueella ihminen tarvitsee rakenteita. Yhteisöt vain eivät toimi ilman niitä.

1960-luvun perintönä olemme saaneet yhdeksi yhteiskunnallisen toiminnan välineeksi kriittisen tutkimuksen ja vallan analyysin (tosin sen juuret ovat 1850-luvulla). Niiden avulla on voitu osoittaa monenlaisia alistavia rakenteita, jotka säätelevät ihmisryhmien yhteiskunnallista asemaa. Kaiken kaikkiaan, valta ja rakenteet tuon analyysin seurauksena näyttäytyvät lähtökohdiltaan epäilyttävinä, kahlitsevina, epätasa-arvoa tuottavina ja alistavina. Tämä on ehkä yksi syy, miksi aikamme karttaa instituutioita ja rakenteita.

Silti ajattelen, ettei mikään yhteisöllinen toiminta ole mahdollista ilman rakenteita. Siksi on tärkeä pohtia, mitkä rakenteet ovat sellaisia, jotka alistamisen sijaan tuottaisivat mahdollisimman paljon pitkässä juoksussa hyvää. Toisin sanoen, mitkä ovat hyviä ja kantavia rakenteita, sellaisia, joiden puitteissa myös usko ja rakkaus tulevat lihaksi?

Kirkon ydinviestistä

Kirkon tehtävänä on julistaa Jumalan kaiken ylittävää ja sisään sulkevaa rakkautta Kristuksessa kaikille ihmisille. Jumala kutsuu luomaansa ihmistä ja lähettää ihmiset kutsumuksensa mukaisesti elämään lähimmäisiä varten. Kirkon tehtävänä on rohkaista jokaista kastettua kutsumaan itseään kristityksi, Kristuksen omaksi.

Kirkon kolme olennaisinta kehittämissuuntaa

  1. Kristinuskon sanoman merkitykselliseksi tekeminen. Kirkon sanoma armosta ja lähimmäisen rakkaudesta on aina ajankohtainen, mutta se vaatii sanoman tulkitsijoilta vastuuta ja vaivaa. Kirkon sanoma etsii ja saa kunakin aikana rinnalleen myös yhteiskunnallisia rakenteita, jotka edistävät yhteistä hyvää. Tämä vaatii kirkolta kykyä muuttua. Näitä rakenteita ja suhteita on aika ajoin tarkisteltava – jopa muutettava.

Kirkolla on perinnössään myös vahva sosiaalieettinen profeetallinen ääni, joka liittyy ihmisarvon luovuttamattomuuteen.

  1. Vapaaehtoistyön ja maallikkouden uudelleen ajattelu. Näen vapaaehtoistyön suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta aivan olennaisen tärkeänä ja kasvavana haasteena. Vapaaehtoistyötä on tehty hajallaan ja monilla tavoilla. Seurakunnallinen perinne, liittäessään vapaaehtoistyön maallikkouteen, on ohjannut maallikkoja tekemään ”avustavia” toimintoja ilman, että he ovat voineet tuoda esiin ammattiosaamiseensa tai harrastuneisuuteensa perustuvaa osaamistaan.

Seurakuntien – ja seurakunnan työntekijöiden kouluttajien – yksi suuri haaste on vapaaehtoistyön rekrytointiin, organisointiin, ohjaamiseen ja koordinointiin liittyvät kysymykset. Seurakunnat toimivat (nykyrakenteen mukaisesti) työntekijäkeskeisesti. Maallikkouden ja vapaaehtoistyön uudelleen ymmärtäminen voisi tuoda seurakuntalaiset lähemmäksi työntekijöitä voidessaan käyttää omaa osaamistaan seurakunnan ja koko alueella elävän yhteisön parhaaksi.

  1. Seurakuntia koskeva rakennemuutos ja jäsenyyden vahvistaminen. Minkälaisia ovat ne tulevaisuuden mahdollisesti hybridirakenteet, joissa kirkon ammattilaiset ja seurakuntalaiset toimivat enemmän yhdessä? Miten kirkko ja sen toimijat kaikilla tasoilla onnistuvat luomaan sellaisia rakenteita, jotka palvelevat kirkon perinnön hoitamista – uskoa ja rakkautta – parhaalla tavalla?

Lopuksi

Kirkko on uskon ja rakkauden yhteisö, joka saa merkityksensä Jumalan todellisuudesta, joka ylittää ajan ja paikan esteet. Silti samaan aikaan on selvää, että kirkko elää elämäänsä ajassa ja paikassa. Tämän takia kirkko ei pääse koskaan eroon rakenteistaan. Siksi on olennaista miettiä, mitkä ovat kulloinkin ne rakenteet, joiden puitteissa kirkko hoitaa mahdollisimman hyvin leivisköjään Jumalan luoman maailman parhaaksi. Ja aina kun uusia rakenteita syntyy, on niiden peruskiveen muurattava muistutus, että ”tätä tehtäessä tämä rakenne näyttää parhaalta, mutta olkaa tulevaisuudessa vapaat muuttamaan ja korvaamaan tämä rakenne paremmalla.”

Kirkolliskokous on paljon vartijana etenkin sen suhteen, että se uskaltaa uudistaa kirkkoamme ja uudistua itsekin.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s